Psykologinen palautuminen

anna noramaa

20.4.2022

Anna Noramaa

Palautuminen ei ole pelkästään työstä toipumista vaan aidosti rentouttavaa ja merkityksellistä vapaa-aikaa. On siis todella tärkeää löytää tekemistä, joka kuormittaa eri voimavaroja kuin työ.

Olen viime aikoina ollut aikamoisessa rypistyksessä. Vaikka mun työ on kivaa, on kolme puhumiskeikkaa viikossa, paljon jännitystä, energiaa ja itsestään annettua. Mä kyllä ‘sykin’ ihmisille ja saan aivan mielettömästi energiaa kanssakäymisestä. Koen tämän olevan ehdottomasti positiivista kuormitusta, sillä en rasitu tai ahdistu ihmisten kohtaamisesta tai kanssakäymisestä… ainakaan tällä hetkellä, mutta muistissani on kyllä hetkiä jolloin olin vähemmän tasapainossa ja silloin ihmiskohtaamisetkin ovat olleet itselleni kuormittavia.

Luennointityön ohella teen omaa projektia eli valmistelen ryhmävalmennus-palvelun ja -alustan lanseeraamista pienyrittäjille. Sekin on positiivisella tavalla aivan hurmaavan jännittävää.

Viime viikon perjantaina sain muistutuksen siitä, että positiivisesta rasituksestakin pitää palautua. En niinkään koe, että muistutus tuli mielestä vaan se tuli kehosta. En ole vähään aikaan palautunut fyysisestä rasituksesta. Aiemmin samalla liikuntamäärällä (ja isommallakin) olen palautunut ja kuntokin on kasvanut. Nyt faskia-hoidossa Matin käsissä mietimme, miksi keho tuntuu erilaiselta. Kun vielä on sota käynnissä ihan lähellä, niin sekin kuormittaa. Kehossa tuntui pelkoa ja jännitystä, joten päätin hieman keskittyä asiaan.

Tunnistatteko te tällaisia asioita itsessänne? Koitan itse kuunnella herkällä korvalla kehon ja mielen signaaleja ja näinä aikoina psykologinen palautuminen on ihan äärimmäisen tärkeää. Kannattaa siis miettiä, miten voit katkaista stressin kasautumisen kierrettä ja ehkäistä palautumisvajeen syntymistä. Jos koet, että palautumisvajetta on jo syntynyt, kannattaa lähteä positiivisesti oikaiseviin toimiin vajeen korjaamiseksi. Kun olet lähellä palautumisen normaalitasoa, on vielä huomattavasti helpompaa kiinnittää huomiota palautumiseen. Kun vaje on pahempi, voi palautuminen kestää huomattavasti kauemmin.

Palautuminen ei ole pelkästään työstä toipumista vaan aidosti rentouttavaa ja merkityksellistä vapaa-aikaa. Onkin siis todella tärkeää löytää vapaa-aikaan tekemistä, joka kuormittaa eri voimavaroja kuin työ. Monelle palautuminen fyysisen harjoittelun kautta on hyvää vastapainoa työlle. Mutta kukin tavallaan; yksi lähtee metsään, toinen maalaa. On tärkeä tunnistaa niitä omia hyviä tapoja palautumiseen (niihin ei mielellään tarvitsisi liittyä suorittamista tai pakkoa vaan nautintoa).

Palautuminen sitten korjaa stressin aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia niin kehossa kuin mielessäkin. Fysiologinen palautuminen liittyy nimenomaan kehon ja hermoston rauhoittamiseen ja ylikierrosten laskemista. Silloin elimistö palautuu stressiä edeltävälle tasolle.

Omat oppini palautumisesta ovat:

  1. Palautuminen vapaa-aikana – ihan vain palautumista eikä vähän suorittaa samalla jotain (esim. edistettävää opiskelua.)
  2. Taukojen pitäminen ja palautuminen taukojen aikana. Hyvät ajatukset minipalautumisesta ja lyhyistä mindfulness-hetkistä työpäivän aikana ovat tämän kevään loistaneet poissaolollaan.
  3. Merkityksellisen vapaa-ajan järjestäminen palautumista edistämään. Koronan ja talven takia on ollut aivan liian vähän pieniä reissuja ja kohtaamisia ystävien kanssa.
  4. Uni – tämä mulla on määrällisesti hallussa, mutta tuo kuormitus on nyt näkynyt huonona yön aikaisena palautumisena
  5. Loma – alkaa sunnuntaina, jolloin toivottavasti toteutan kaikkia ylläolevia Tahkolla 😉

Miten sulla menee? Oletko miettinyt tätä aihepiiriä? Kolahtivatko nämä ajatukset? Luin aiemmin keväällä Anniina Virtasen Psykologinen palautuminen -kirjan. Siinä on tästä aihepiiristä lisää, jos teema kiinnostaa sekä hyviä harjoitusvinkkejä, jos tämä osa-alue kaipaa osallasi treeniä.

Lue seuraavaksi

Beredan valmennukset ovat ratkaisukeskeistä valmennusta

Valmennus sai minut muuttumaan ja perustamaan Beredan

Coachingin perusolettamus on, että ihmisillä on kaikki tieto, mutta ei tarpeeksi aikaa ja keskittymistä löytää oikeat asiat itselle.

Anna Lassila – Bereda coachit esittelyssä

Olen ratkaisukeskeinen valmentaja ja yrittäjä, jonka elämäntehtävä on tuoda kaltaisilleni suorittajille työkaluja arjen jaksamiseen ja palautumiseen.