Oivalluksia yrittäjän identiteetistä

anna noramaa

30.8.2022

Anna Noramaa

Olen tullut siihen päätelmään, että yrittäjät ovat ihan oma rotunsa. Yrittäjäksi voi syntyä tai siihen voi kasvaa. Näen työssäni, että onnellisimpia ovat nämä synnynnäiset yrittäjät. Kaikki tuntemani yrittäjäksi ryhtyneet kipuilevat jollain lailla oman identiteettinsä tai yrittäjyyden eri osapuolten kanssa. Palkkatyöläisen identiteetti istuu monella tiukassa.

Olen tullut siihen päätelmään, että yrittäjät ovat ihan oma rotunsa. Yrittäjäksi voi syntyä tai siihen voi kasvaa. Näen työssäni, että onnellisimpia ovat nämä synnynnäiset yrittäjät. Kaikki tuntemani yrittäjäksi ryhtyneet kipuilevat jollain lailla oman identiteettinsä tai yrittäjyyden eri osapuolten kanssa. Palkkatyöläisen identiteetti istuu monella tiukassa. Joillekin se on työn ja vapaa-ajan erottaminen, toisille viikonloput, joillekin 8-16 työpäivä ja jollekin se, ettei viikolla voi sallia itselleen vapaata. Mulla on todellakin edelleen kaikki nämä rajoitteet! Paitsi keskiviikkona mulla oli 4 h aika kauneushoitolaan kevätremonttiin. Ehkä alan pikkuhiljaa kehittyä.

Kiire ja suorittaminen

Olen koko kevään projektoinut omaa projektia (Yrittäjien Ryhmävalmennuksen tuotteistamisen parissa). Koska ‘projekti’ on ollut toinen päätyöni, olen edistänyt sitä projektiammattilaisen aikataulutuksella. Lisäksi olen jutellut ja sparraillut itseäni viisaampien ihmisten kanssa ja moni on antanut paitsi hyviä kommenttaja, myös täkyjä: Mitä voisit tehdä, jotta liikevaihtosi olisi ensi vuonna tuplaantunut budjetoimaasi nähden. Oman ravihevosluonteeni omaisesti olen tietysti lähtenyt ajamaan takaa näitä maaleja. Minähän koko ajan tavoitteistan itseäni. VÄÄRIN!

Nyt mulla on ollut apuna uusi mentor-coach ja hänen kanssaan aloimme miettiä, mitä on yrittäjän vapaus ja hyvä rauha tekemiseen. Tämän viikon sessiossa sain ohjeen hellittää ja olen luvannut nyt seuraavan kuukauden ajan alkaa rauhoittaa tahtia.

Itse tehty paine

Mulla on itse tehty paine, joka tulee siitä, että haluan kasvattaa yritystoimintaa pian ja nopeasti, jotta saisin ympärilleni taas työyhteisön. Olen tosi yhteisöllinen ihminen ja tottunut tekemään tiimin kanssa töitä. Nyt huomaan kiireen ja paineen tulevan osittain siitä, että haluan kovasti jo maaliin ja toimivaan liiketoimintaan, jossa on jo tiimi ja tekijöitä, muita valmentajia valmentamassa mun ohella.

Mutta koska olen nyt päättänyt vähän rauhoittua, niin palaan omaan keskiöön ja rauhan tilaan. Teen tätä yritystä itselleni. Mitään katastrofia ei tapahdu, jos tämä ei onnistu. Alan myös katsoa yritystoimintaa kokonaisuutena, joka kestää pidemmälle kuin projekti vuoden loppuun. Yrittäjyyden aikajana alkaa ulottua vähän pidemmälle. Vähän niin kuin lapsena vedettiin lapiolla hiekkaan uraa, jotta vesi pääsi puroksi eteenpäin. Vaikka teen luovaa projektia, joka on uuden konseptin luomista, olen ollut aivan pussi päässä. Onneksi on ammattilaiset apuna, niin coach itsekin osaa katsoa taas ympärilleen.

Pois Piiskuri-Anna

Tein valmennuksessa tällä viikolla lupauksen löytää Piiskuri-Annan tilalle Armollisen Annan. Lupasin piirtää tuosta tyypistä kuvankin. Alan tehdä suunnittelemiani oikeita asioita, joilla pääsen kohti unelmiani, mutta siirrän näitä palikoita kalenterissa vähän väljemmin. Eilen siirsin jo yhden ladattavan oppaan tekemisen juhannusviikolle. Hyvä minä! Rauhan kautta pääsen paremmin kohti toteutuvaa unelmaa. Asiakkaat eivät tule hyötymään tuotteesta, jos yrittäjä uuvahtaa palvelukehityksen syövereihin.

Mitä mun yrittäjäksi kasvamiseen kuuluu?

  • Omat aikataulut ja yrittäjyyden vapaus
  • Laskuttamisen oppiminen ja ettei tee ilmaista työtä
  • Rahan luo löytäminen
  • Rohkeus edustaa itseään ja tarjota palveluitaan
  • Verkostoituminen – nyt on aika siirtyä osittain liveen

Lisäksi ymmärsin tällä viikolla kuinka pitkälle olen itse asiassa jo tullut. Olenhan jo tullut varjoista valoihin – pitkän matkaa.

Lue seuraavaksi

Johanna Paronen – Bereda coachit esittelyssä

Pitkän linjan yrittäjä ja ratkaisukeskeinen valmentaja. Uuden oppiminen ja yrityksen kehittäminen ovat olleet intohimoni koko yrittäjäuran ajan.
Kasveja kuura-aamuna

Vuoden alun webinaarit

Olisiko aika suunnitella uutta vuotta 2023 valmennuksellisin menetelmin? Katso webinaaritallenteet ja tutustu samalla valmentajiimme.