Miksi kirjoitan tänään tästä? Tunteilla on suuri merkitys hyvinvoinnillemme ja monesti ainakin itsestä tuntuu, että tunteet ovat kuin ilmanpainemittarin lukema omasta vireystilastamme. Alunperin kiitos siitä, että opin tunnistamaan ja nimeämään tunteita, kuuluu Maaret Kalliolle. Sitä ennen en ollut tunteiden tärkeyttä, merkitystä tai käsittelyä juuri miettinytkään.
Kun opin tunnistamaan tunteeni ja käsittelemään niitä, elämäni helpottui. “Ahaa: Tässähän tämä pelko tai kateus taas onkin. Mitäs sinulla on minulle tällä kertaa sanottavaa?” Opettelin tunnistamaan ja käsittelemään ja sitten laittamaan tunteen käsiteltynä takaisin ‘hyllylle’. Vaikeiden tunteiden käsitteleminen helpottui kerta kerralta ja hattuhyllylle laittaminen helpottui.
Toinen tärkeä lause itselle on ollut:
Tunteet ovat kuin pilviä taivaalla. Ne menevät ohi.
Me emme ole tunteemme, eivätkä tunteemme ole me. Mitä tunteita meillä sitten päivän aikana onkin, ne eivät määritä meitä, mutta käsitellä ne pitää. Jos jätämme vaikeat tunteet käsittelemättä, ne vääjäämättä vievät lukemaa ilmanpainemittarissa alaspäin.
Tunteiden merkitys hyvinvoinnille
Tunteet ovat vaikuttavat päivittäiseen elämäämme. Ne ohjaavat käyttäytymistämme ja päätöksiämme. Tunnistaessamme ja käsitellessämme tunteitamme, voimme parantaa hyvinvointiamme. Käsitellyt tunteet eivät nakerra hyvinvointia.
Kuinka tunnistaa tunteet?
Tunteet ilmenevät kehossamme ja mielessämme. Opi nimeämään tunteet pysähtymällä niiden äärelle. Mikä tunne olet? Aika nopeasti opit heidät tunnistamaan. Havainnoi, miten kehosi reagoi eri tilanteisiin. Monesti tunteet tuntuvat nimenomaan kehossa. Joku voi puristaa mahassa, joku taas tuntuu sydämessä. Huomioi ajatuksesi ja ennen kaikkea toimintamallisi. Ne kertovat paljon tunteistasi. Mutta pyri ensin tunnistamaan ja sitten vasta toimimaan.
Tunteiden hyväksyminen
Hyväksy tunteesi sellaisena kuin se on. Tunteiden kieltäminen tai niiden välttely ei auta sinua pitkällä aikavälillä. Tunteet ovat osa sinua. Tunteet vaikuttavat sekä kehoon että mieleen. Hengitä syvään ja rauhoita mieltäsi. Huomaat, miten tunteesi alkavat laantua.
Coaching ja tunteiden käsittely
Coach voi auttaa sinua tunnistamaan ja nimeämään tunteesi. Hän voi tarjota tukea ja työkaluja tunteiden käsittelyyn. Yhdessä coachin kanssa voitte löytää keinoja, jotka auttavat sinua käsittelemään tunteitasi paremmin. Coach voi auttaa sinua ymmärtämään, miten tunteet vaikuttavat päätöksiisi ja käyttäytymiseesi. Hän voi auttaa sinua löytämään tasapainon ja voimaan paremmin.
Puhuminen auttaa aina. Oma kokemukseni coachin avusta tunteiden käsittelyssä on se, että ulkopuolinen ihminen kuulee puheestamme aina enemmän kuin me itse. Hän tunnistaa ja voi auttaa sinua nostamaan asioita esille haastamalla sinua hyvillä kysymyksillä.
Yhteenveto Tunteiden tunnistaminen ja käsittely ovat tärkeitä taitoja. Ne auttavat meitä ymmärtämään itseämme paremmin ja parantavat hyvinvointiamme. Opettele kuuntelemaan itseäsi ja tuntemaan tunteesi. Ota apua coachilta, kun tarvitset tukea tunteidesi käsittelyssä. Se on askel kohti parempaa ja onnellisempaa elämää.
Miten sitten aloittaisit? Varaa 30 minuutin aika kalenteristani, niin jutellaan miten voisit coachingin avulla parantaa elämäsi laatua: https://calendly.com/anna-noramaa