Vinkkejä ajankäyttöön

anna noramaa

18.5.2022

Anna Noramaa

Ajankäyttö on yksi hyvä esimerkki siitä, millaisia aiheita valmennuksessa voi työstää. Pienillä asioilla on iso merkitys. Suunnittelu kannattaa ja jokainen tekee tämän omista lähtökohdistaan ja omasta elämästään käsin. Teet sen minkä haluat ja innostuneesti.

Tänään tulee omakohtaista kokemusta siitä, miten olen saanut oman pakkani järjestykseen. Kaikki alkoi 2020 syksyllä, kun halusin töiden ohella lähteä kehittämään Positiivisen kierteen liiketoimintaa. Tiesin, etten jaksa työpäivän jälkeen lähteä enää luomaan uutta timanttia ja viikonloput eivät houkutelleet, koska niitä käytin yleensä lepäämiseen ja valmennusopintoihin.

Olin jo siinä vaiheessa kirkastanut itselleni mitä haluan tehdä eli tulevaisuudessa haluan vetää Positiivista kierrettä yhdessä parhaan tiimin kanssa. Olin siis määritellyt ja kirkastanut itselleni tavoitteen ja pidin sitä tavoitetta itselleni tärkeänä. Se kutsui minua luokseen eli minulla oli sisäinen motivaatio pyrkiä tätä kohti. Sitten piti miettiä, mistä aika tämän toteuttamiseen.

Luulen, että melkein yhtä tärkeää kuin oli määritellä itselleni tavoite, mitä haluan tehdä, oli miettiä miten sen teen. Yhden uuden asian lisääminen päivittäiseen elämään, joka on jo aikataulutettu ei ole kaikkein helpointa. Kävimme valmentajan kanssa läpi päivääni ja rutiinejani sekä sitä milloin olen virkeä ja tuottelias. Päädyin siihen, että olen virkein ja tehokkain aamun ensimmäisen työtunnin ajan. Saan tuossa tunnissa helposti vaikka mitä aikaan. Siksi oli loogista, että käytän osan viikon aamutunneista omalle projektilleni.

Asia, joka varmisti oman sitoutumisen, oli kalenterimerkintä. Kaikille näille omalle projektille nimetyille aamuille olin laittanut kalenterimerkinnän Positiivinen kierre ja kalenterimerkinnät oli tehty jatkuvaksi hamaan tulevaisuuteen. Oman projektin kyseen ollen, sain tietysti päättää minkä asian edistämiseen, tutkimiseen, kirjoittamiseen tai sisällöntuotantoon tuon tunnin käytin. Tämä oli mulle tosi merkityksellistä, koska tunsin, että sain tuon tunnin aikana asioita aikaan. Lisäksi tuo tunti ei ollut loppujen lopuksi mistään pois. Ei edes muusta työnteosta. Lopuksi toki pieni realismi: Tietenkään en käyttänyt noista jokaista kalenteroitua aamutuntia Positiiviselle kierteelle. Joskus työt ajoivat yli, niin kuin usein käy. Mutta silloinkin yleensä mietin, mihin kohtaan päivästä tuon tunnin siirrän, jos se oli mahdollista.

Tämä oli tosielämän tarina aloitetusta uudesta asiasta, joka mahtui kalenteriin, kun sitä halusin. Sittemmin olen saanut vapautta toteuttaa kalenteriani paremmin ja olen vielä kehittynyt siinä. Aikaisemmin tuntui, että pidin itseäni ajankäytön kynnysmattona, koska mulle yleensä kävi kaikki tai laitoin kaiken käymään. Nykyään hallitsen kalenteriani jo paremmin. Olen myös jalostanut lisää tuota ajatusta siitä, milloin minun kannattaa tehdä mitäkin asioita. Sunnuntain luova päivän puolikas kirjoittamiseen ja konseptointiin on yksi esimerkki siitä.

Isot oivallukset ja vinkit ajankäyttöön:

  1. Mieti mitä haluat saavuttaa? Mulla tämä oli unelma omasta yrityksestä, mutta tämä voi olla liikuntaa, opiskelua tai aikaa läheisille. Tämä on se muutoskohde.
  2. Mitä osa-alueita viikkoosi mahtuu/kuuluu? Voitko luopua jostakin, jos on tarvis? On tärkeää hahmottaa elämään kuuluvat asiat, jotta niitä voi jäsennellä.
  3. Milloin olet parhaimmillasi? Tämä on yksilöllistä ja näitä parhaita hetkiä on tietysti useampikin päivässä. Mieti milloin ne ovat ja mitä teet tuona aikana nyt ja mitä taas voisit tehdä?
  4. Milloin työenergiat ovat alhaalla? Tarvitsetko päivään palautumistauon, liikuntaa tai kodinhoitotauon? Voit laittaa tämän kalenteriin tai vain opetella pitämään tauon ilman kalenteriakin.
  5. Millainen työskentelijä olet tai millainen haluaisit olla? Tarvitsetko keskeytymätöntä työaikaa päiviin? Tarvitsetko tyhjää ohjelmatonta aikaa kalenteriin yllätystöille tai vaikka ajattelulle?
  6. Onko sinulla tarpeeksi aikaa palautumiselle?
  7. Jos suunnittelemasi toiminta ei kertakaikkiaan sovi kalenteriin, mieti voisitko perumisen sijaan siirtää sen.

Jos haluat, listaa näitä asioita muistiinvihkoon tai muistioon. Joitakuita voisi auttaa tulostettu kalenteripohja, johon voi hahmotella omia töitä, menemisiä ja rutiineja. Näitä löytyy esim. Wordin mallipohjista, jos haluat tulostaa.

Meillä on erilaisia työelämiä, mutta tietynlainen luovuus on tässä suunnittelussa hyväksi. Mitä voit saavuttaa, on moninkertainen verrattuna panostettuun aikaan. Totuus kun on, ettei tunteja tule päivään lisää. Kun olet suunnitellut oman ajankäyttösi itsellesi sopivaksi, sinulla on mahdollisuus tuntea itsesi vapaaksi tai vapaammaksi, luovemmaksi, virkeämmäksi, energisemmäksi, rennommaksi ja keskittyneemmäksi. Suunnittelu kannattaa ja jokainen tekee tämän omista lähtökohdistaan ja omasta elämästään käsin. Teet sen minkä haluat ja innostuneesti.

Ajankäyttö on yksi hyvä esimerkki siitä, millaisia aiheita valmennuksessa voi työstää. Pienillä asioilla on iso merkitys. Valmentaja kysyy sinulta ne oikeat kysymykset, kun mietit mitä haluat saavuttaa ja miten sen teet. Siksi se on niin ihanaa!

Lue seuraavaksi

Katso webinaari: näin teet vuosisuunnitelman vuodelle 2023

Tässä webinaarissa opit tunnistamaan unelmasi ja tavoitteesi eri elämän osa-alueille vuodelle 2023 ja löytämään polun niiden toteuttamiseksi.