Stressaan vähemmän, kun ajankäyttö on kunnossa

anna noramaa

28.11.2022

Anna Noramaa

Hausjärveläinen Hannu lähti mukaan yrittäjien ryhmävalmennus-pilottiin keväällä 2022 haasteenaan ajanhallinta.

Hannu Virtanen Hausjärven kalusteesta oli yksi Beredan pilottiryhmäläisistä keväällä 2022. Soittelin Hannulle ja kyselin tuntoja 5 kuukautta ryhmävalmennuksen päättymisen jälkeen. 

Hannu lähti valmennukseen ajanhallinnan haasteiden vuoksi. Yrityksessä oli monta tehtävää, joita piti hoitaa. Päivittäisten hommien lisäksi oli vielä yrittäjän työt. Työpäivät venyivät 12 tuntiin ja lauantaina tehtiin ainakin puolikas päivä, jotta hommat pysyivät hanskassa. Keskittymistä vaativat asiat jäivät usein päivittäistekemisen jyrän alle. Yrittäjä ei voi laittaa verhoja kiinni työntekijöiltä, että nyt en ehdi – Hannu kertaa alkutilanteen.

Valmennuksen avulla lähdin tekemään viikkokalenteria, jossa jaan hommia päiville niiden vaatiman keskittymisen mukaan. Valmennuksessa tehdyt harjoitukset auttoivat päässä työstämään suunnitelmaa ja suunnitelmat kirjasin exceliin ajankäytön viikkosuunnitelmaksi. Hannun mielestä oli tärkeää tehdä kirjalliset suunnitelmat, jotta ne aidosti lähtivät toteutumaan. Kaikkihan me tiedämme, mitä ajatuksen tasolle jääville suunnitelmille tuppaa käymään.

Nyt viiden kuukauden jälkeen, teen joka toinen viikko työlistaa. Stressaa vähemmän, kun on suunnitelma, johon takertua – Hannu kertoo. Aamuisin kierrän ja katson, että kaikki on ok työpaikalla. Vasta sen jälkeen alkaa omien hommien tekeminen. Teen nyt noin 20% lyhyempää päivää ja tuntuu, että on muutakin elämää kuin työ. ’Ylimääräisen’ ajan Hannu käyttää kotosalla oloon ja tansseissa käyntiin. Onpa löytynyt tanssikaverikin, joka sekin oli kevään tavoitteissa.

Kysyin Hannulta, näkyykö lyhentynyt työaika työn tuloksissa. Hannu naurahtaa ja vastaa, että vaikka kaiken ajan uhraisi, niin kaikkea ei saa kuitenkaan tehtyä. 

Konkreettisia tuloksia, jotka ovat pysyneet

1-10 asteikolla olen 8,5 arvoisesti tyytyväinen ryhmävalmennuksen tuloksiin nyt vielä viiden kuukauden jälkeen. Konkreettisina hyötyinä listaisin seuraavat:

  1. Lisää vapaa-aikaa
  2. Parempi työsuunnittelu
  3. Päivärytmin parannus
  4. Parempi olo ja vaikutukset hyvinvointiin
  5. Ryhmän kanssa keskustelu toi ongelmat ja tekemisen näkyväksi
  6. Konkreettinen suunnitelma ajankäyttöön

Lue seuraavaksi

Stressaan vähemmän, kun ajankäyttö on kunnossa

Hausjärveläinen Hannu lähti mukaan yrittäjien ryhmävalmennus-pilottiin keväällä 2022 haasteenaan ajanhallinta.